Hevosmatkailun kehittäminen /Outdoors Finland Pohjois-Savo -hanke
Pohjois-Savo
Kohderyhmä Kohderyhmänä ja hyödynsaajana hankkeessa ovat Pohjois-Savossa jo olemassa olevat sekä mahdolliset uudet matkailun ja hevosalan yritykset ja yritysverkostot.
Toimenpiteet Hankkeen toimenpiteillä edistetään hevosmatkailuelinkeinon kannattavuutta, lisätään liikevaihdon kasvumahdollisuuksia erityisesti kansainvälisiltä markkinoilta, sekä vahvistetaan yrittäjien osaamista.
Hankkeen toimesta on keväällä 2010 kartoitettu Pohjois-Savon hevosyritysten kiinnostusta hevosmatkailun kehittämiseen puhelinhaastatteluilla, ja kehittämistoimenpiteistä on kiinnostunut 17 yritystä. Yritysryhmälle järjestetään koulutuspäiviä syksyllä 2010 ja keväällä 2011 yritysten toivomista aiheista: rahoituksesta ja investoinneista, EU-säädöksistä sekä hevosmatkailutuotteen tuotteistuksesta ja markkinoinnista. Hevosyritysten verkostoitumista tuetaan koulutuspäivien tapaamisilla, ja aiheesta tuotetaan myös opinnäytetyö Savonia-ammattikorkeakoulussa.
Hevosmatkailutuotteita voidaan myös tuotteistaa ja niiden markkinointia voidaan suunnitella sähköisen e-kaupan tarpeisiin. Nämä kansainväliseen tarjontaan soveltuvat tuotteet liitetään Visit Finland –portaaliin, jolloin tuotteiden on täytettävä MEK:n hevosmatkailutuotteelle asettamat kriteerit. Hankehenkilöstö on apuna myös hevosmatkailuun liittyvien kehittämis- ja investointisuunnitelmien laatimisessa.
Ylimaakunnallisen Outdoors Finland -hankkeen yhteisenä tavoitteena on aktiviteetteihin perustuvien matkailutuotteiden kehittäminen ja tuotteiden viennin merkittävä kasvattaminen. Pohjois-Savossa tehtävät toimenpiteet ja kehitettävät aktiviteetit keskittyvät hevosmatkailuun, vesistömatkailuun ja kalastukseen.