Yhteystiedot          Sivukartta         Palaute    
 
 » Etusivu
 » Kasvava Hevosala
 » Hevosyrittäjän palveluhakemisto
 » Hevosyrityksen tietopaketit
 » Hevosalan raportteja
 » Tapahtumakalenteri


Haku sivustolta










  

 


<< Edellinen      Alkuun >>

6.7. Hevosen ennaltaehkäisevä terveydenhoito

Perusterveydenhoitoon kuuluvia asioita ovat hampaiden raspaus 1-2 kertaa vuodessa ja matolääkkeiden antaminen 4 – 6 kertaa vuodessa.

Kengitys on oleellisesti jalkojen terveyteen vaikuttava asia. Keskimäärin sopiva kengitysväli on 6 viikkoa. Kengitys on myös tehtävä huolellisesti. Kengityksellä voidaan myös jossain määrin auttaa liikevirheistä ja -vaikeuksista kärsiviä hevosia.

Liikunnan määrän, vauhdin ja monipuolisuuden lisäksi jalkojen terveyteen vaikuttaa oleellisesti harjoituspaikkojen kunto.
Suomen vaihtelevat sääolosuhteiden takia ulkona radat ja kentät eivät ole aina asiallisessa kunnossa. Myös maneesien pohjat vaativat viikoittaista hoitoa, jotta ne pysyisivät kunnossa.

Kilpahevoset liikkuvat paljon, joten kilpatallin hevoset ovat saavat helposti tartuntoja. Jotta hevosia ei rasitettaisi sairaina tulisi seurata tarkasti päivittäin hevosten vireyttä, ruokahalua ja aamulämpöä. Myös lepo-, rasitus- tai palautumissykkeen seurannasta on hyötyä. Hevosinfluenssaan sairastumisen riskiä voidaan vähentää rokottamalla.

Alla on linkkejä ja lisätietoja aiheista:

RUOKINTAVIRHEIDEN AIHEUTTAMIA ONGELMIA
HIEKAN SYÖNTI
LOISET
TARTUNTATAUTEJA
ROKOTUKSET JA LÄÄKINTÄ
JALKAVAIVAT

_____________________________________________________

RUOKINTAVIRHEIDEN AIHEUTTAMIA ONGELMIA

A. Korsirehu

Liian niukasti korsirehua
 - Mahahaava
 - Umpi- ja paksusuolen normaaliflooran häiriö (kolihäiriö)
 - Ähkyt 

Homeinen kuiva heinä
 - Hengitystieallergia
 - Puhkuri  
 - Kaviokuume

Esikuivattu säilörehu
    Korkea valkuaispitoisuus  (yli 15% k.a:sta)
 - Iho-oireet
 - Kaviokuume  
    Märkä (kosteus yli 50 %), happamuus riittämätön (pH yli 4,3)
 - Botulismi  
    Pilaantunut säilörehu (Reikä muovipakkauksessa, pitkään auki, multaa tms paalissa)
 - Ripuli 
 - Ähkyt 
 - Kaviokuume

B. Väkirehu

Liian isot kerta-annokset
 - Umpi- ja paksusuolen normaaliflooran häiriö (kolihäiriö)
 - Ripuli
- Ähkyt
 - Kaviokuume

Liian isot päiväannokset liikunnan määrään nähden
 - Lihomisen aiheuttama ylirasitus jaloille
 - Lihasongelmat 

Homeinen väkirehu
- Hengitystieallergia
 - Puhkuri
 - Kaviokuume 


HIEKAN SYÖNTI
Hiekan syönti

HAMMASONGELMAT
 - Hammaspiikit
 - Sudenhammas
 - Hampaiden vaihtuminen
 - Hampaiden raspaus

LOISET

A. Sisäloiset         
 Lajeja           
  - Pienet sukkulamadot (engl. small strongyles)
  - Suuret sukkulamadot (engl. large stronglyles and blood worm)
  - Suolinkainen  
  - Heisimato      
  - Kihomato  (engl. pinworm) 
  - Käpymato l. hevospaarma l. mahasaivartaja

Haittoja 
 - Heikentynyt yleiskunto
 - Anemia
 - Ripuli
 - Ähkyt

Ennaltaehkäisy ja loishäädöt
www.animalhealth.orion.fi

Huolehti kantavan tamman ja varsan loishäädöstä

- madota tamma 1 kk ennen varsomista
- varsa 2 kk iästä alkaen kahden kuukauden välein
- tamma jatkossa kuten varsa, siihen saakka kun varsa on vieroitettu
- muutoin 4 krt/vuosi


B. Ulkoloiset 

Lajeja 
- Väiveet  ja täit

Haittoja 
- Kutina, hankaaminen

C. Hyönteiset
 - Hyönteisallergia


TARTUNTATAUTEJA

A. Bakteerin aiheuttamat

Pääntauti

Salmonella

CEM l. tamman tarttuva kohtutulehdus

B. Viruksen aiheuttamat

Hevosinfluenssa

Herpesvirukset (I eli virusabortti ja IV)

Virusarteriitti

Rhinovirukset

Raivotauti


Toimintaohjeet tartuntatautia epäiltäessä
  -
Toimintaohjeet tartuntatautia epäiltäessä


ROKOTUKSET JA LÄÄKINTA

Rokotukset   
 - Jäykkäkouristus 
 - Hevosinfluenssa  (Ratsujen rokotusmääräykset: www.ratsastus.fi)
 - Virusabortti l. herpesvirus I, Lähinnä rokotetaan tiineet tammat 5, 7 ja 9 tiineyskuukausi
 - Raivotauti (www.saunalahti.fi/arnoldus/rabies.html)

Lääkintä
 - Lääkekirjanpito

Kilpahevosia koskevat dopingmääräykset
 - Ratsut www.ratsastus.fi
 - Ravurit
Suomen eläinkilpailujen antidopingtoimikunnan ohjeet (Hippoksen neuvontanumerosta 040-5075067)

Tallin lääkekaappi

Haavahoidot

JALKAVAIVAT
 
Kavion alue
Usein oireena: kavio lämmin, varvaspulssi voimistunut, kipu
  - Naulanpainama tai muu vierasesine kaviossa
  - Ruhje martokaviossa
  - Kaviopaise 
  - Kaviopaise 
  - Halkeama sarveisseinämässä
  - Valkoviivan tulehdus/irtoseinäisyys
  - Sädemätä
  - Kavioluun murtuma
  - Sädeluuontuma
  - Sädeluuontuma
  - Kaviorustojen luutuma
  - Kengitys

Vuohisen alue

Nivelvaivat
Nivel taivutusarka, hevonen ontuu, nivelnesteen määrä voi olla lisääntynyt
  - Niveltulehdus
  - Nivelrikko
  - Nivelruston kasvuhäiriö l. osteokondroosi
 
  - Nuljuluun tulehdus
  - Nuljuluun murtuma

  - Jännetupentulehdukset  
  - Syvän ja pinnallisen koukistajajänteen yhteinen jännetuppi

Säären alue
Jännevammat
Jänne kosketusarka, turvonnut
  - Pinnallinen koukistajajänne
  - Syvä koukistajajänne
  - Hankoside
  - Luuliiat
 
Etupolvi
  - Nivelvaivat
  - Karpaalikanavan tulehdus

Kinner

  - Nivelvaivat
  - Kinnerpatti 
  - Jänispatti

Takapolvi
  - Polvilumpion hakautuminen
  - Nivelvaivat

Lihassairaudet




 

Sivustoa on päivitetty viimeksi: 28.1.2010 14:33:25